Maisan elämä.Eeron sanat.

Olen valmentaja, puoliso, äiti ja Kaksi elämää -kirjan päähenkilö.

Olen ollut narkkari, ongelma ja toivoton tapaus, eikä elämäni ole kulkenut suorinta mahdollista reittiä. Olin ihminen, jonka ohi oli helppo kävellä. Tänään moni näkee minut aivan toisin. Silti olen sama Maisa.

Tästä kaikesta Kaksi elämää kertoo.

Kirja syntyi pitkistä keskusteluistani Eeron kanssa. Minä kerroin, hän kysyi lisää ja kirjoitti. Jouduin palaamaan asioihin, joista olisi ollut paljon helpompi vaieta. Mutta jos tästä tarinasta on yhdellekin ihmiselle apua, sillä on ollut tarkoitus.

Minulle tärkeintä on toivo paremmasta ja usko huomiseen. Ketään ei pitäisi lakata näkemästä ihmisenä edes silloin, kun hänen elämäänsä on mahdotonta ymmärtää.

Nykyään valmennan ihmisiä, jotka haluavat muuttua ja voida paremmin. En usko täydellisyyteen enkä kiiltokuviin. Uskon siihen, että elämä voi muuttua. Usein muutos on hidasta, välillä se on kivuliasta, ja joskus se tapahtuu vasta sen jälkeen, kun kaikki näyttää jo menetetyltä.

En saanut vanhaa elämääni takaisin. Sain uuden.

Olen yrittäjä, puoliso, isä ja Kaksi elämää -kirjan kirjoittaja.

Innostun helposti, tartun toimeen nopeasti ja olen saanut syntymälahjaksi toimeenpanokyvyn. Niiden ansiosta ryhdyin myös kirjoittamaan tätä kirjaa.

Alussa kuvittelin, että voisin kirjoittaa Maisan tarinan tekoälyn avulla. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään: tekoälyn tekstistä puuttuivat ihmiset. Siitä puuttuivat Maisan ääni, Ronjan lapsuuden suru ja ahdistus, häpeän paino – kaikki ne asiat, jotka jäivät rivien väliin.

Tajusin, ettei tätä tarinaa voinut ulkoistaa. Haastattelin Maisaa ja Ronjaa, kuuntelin, kysyin uudelleen ja kirjoitin Kaksi elämää -teoksen heidän kokemustensa pohjalta.

Kirjoittamisesta tuli raskaampi prosessi kuin osasin odottaa. Se pakotti minut katsomaan läheltä elämäni rakkaimman ihmisen häpeää, syyllisyyttä sekä toipumisen hidasta ja vaativaa työtä.

Tämän kirjan tehtävä on herättää toivoa. Toinen, yhtä tärkeä tehtävä on muistuttaa yhdestä yksinkertaisesta asiasta: lähimmäinen on lähimmäinen.

Maisan ollessa narkkari hän ei kelvannut juuri kenellekään. Nyt hän kelpaa. Ihmiset eivät aina näe, että kyseessä on sama ihminen. Sama ihminen, jolla on sama ihmisarvo myös silloin, kun elämä on hajalla.

Häpeä ja riippuvuus kasvavat hiljaisuudessa. Niistä pitää voida puhua niiden oikeilla nimillä.

Huumori kulkee mukanani myös silloin, kun aihe on vakava. Kaiken keskellä perhe on minulle kuitenkin se paikka, johon kaikki lopulta palautuu.

”Mitäpä mies ei vaimonsa eteen tekisi.”